Vihapuheen historia
Vihapuhe on Suomessa melko uusi käsite, sitä on käytetty alle parikymmentä vuotta.
Suuren yleisön tietoisuuteen vihapuhe tuli vasta 2010-luvulla, ensin Jussi Halla-ahon blogikirjoituksia käsitelleen oikeusprosessin, sitten Hommafoorumin ja Perussuomalaisen puolueen maahanmuuttokriittisten kannanottojen käsittelyn yhteydessä.
Vihaista, loukkaavaa ja kohteen mainetta vahingoittavaa puhetta on kuitenkin ollut niin kauan kuin ihmiset ovat keskenään kommunikoineet. Viisiosainen ohjelmasarja Vihapuheen historia kertoo vihaisesta puheesta historian eri aikakausina, alkaen antiikin Ateenasta. Vihaisesti puhuvat myös fennomaanit 1800-luvun Suomessa, vasemmiston agitaattorit 1900-luvun alkuvuosina ja Punainen Karjala-lehden toimittajat Neuvosto-Karjalassa 1920-luvulla. Lähimmäksi nykyaikaa tulee nuorten feministien lehdistössä osakseen saama pilkka 1970-luvun lopulla.
Sarja perustuu syksyllä 2021 julkaistuun, VTT Marja Vuorisen toimittamaan kirjaan Vihapuheen, viholliskuvien ja disinformaation historiaa sekä kirjan kirjoittajien muihin tutkimuksiin. Sarjassa haastateltavina ovat tutkijatohtorit Suvi Kuokkanen ja Heidi Kurvinen sekä tutkijat Anna Rajavuori, Klaus Lindgren ja Anna Laakkonen.
Kuva Yle / Laura Rahinantti