Se seuraava sota
Tulevien sotien ennakointi
Vanhan sanonnan mukaan sotilaat valmistautuvat aina käymään edellistä sotaa uudelleen ja paremmin, eivätkä varaudu tulevaan seuraavaan sotaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan tulevaan varautuminen on tarkkaa harkintaa millaisiin uhkiin varaudutaan ja mitä suorityskykyä niihin vastaamiseen tarvitaan.
Seuraavaan sotaan varautuminen on myös pitkäjänteistä toimintaa, koska tällä hetkellä tehdyt hankinnat kumuloituvat tulevaisuuteen vielä pitkän aikaa. Puolustusvoimat voi ajaa alas vaikka yhdessä yössä, mutta niiden takaisin nostamiseen voi mennä vuosikymmeniä.
Kolmiosaisessa Se seuraava sota -ohjelmasarjassa ensimmäisessä osassa kerrotaan millä tavalla Yhdysvallat, Saksa, Neuvostoliitto ja Suomi varautuivat tuleviin uhkiin ennen toista maailmansotaa, toisessa osassa puhutaan miten Suomi on varautunut 2000-luvulla tähän hetkeen ja miltä varautumisemme näyttää nyt Ukrainan sodan valossa. Kolmannessa osassa hahmotellaan millaista tulevaisuuden sodankäynti 2030-luvulla voisi olla.
Haastateltavina ohjelmasarjassa ovat Sotataidon laitoksen sotahistorian emeritusprofessori Vesa Tynkkynen, Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri ja Puolustusvoimien tutkimusjohtaja Jyri Kosola. Toimittajana on Seppo Heikkinen, äänisuunnittelu Juha Hjelm, kuva Laura Rahinantti.
Ohjelmasarja on osa Yle radio 1:n vuoden 2022 tulevaisuusaiheista kesäkuuta. Ohjelmasarja pohjautuu osittain Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisemaan kirjasarjaan Tuleva sota.