Sarjalla ei valitettavasti ole kuunneltavissa olevia jaksoja
Värikäs fantasiaseikkailu kertoo entisestä ratsuväkikapteenista John Carterista, joka irtautuu ruumistaan ja siirtyy avaruuden poikki Marsiin. Carterista tulee Marsissa, eli paikallisten mukaan Barsoomissa, pienemmän painovoiman takia mahtava taistelija. Marsissa soditaan, eikä tehtävä ole helppo, sillä Carterin on sekä yhdistettävä kansat että pelastettava Heliumin prinsessa Dejah Thoris.
Tähtitieteen havaintoja hyödyntävä nuortenkirja oli Edgar Rice Burroughsin Mars-seikkailujen ensimmäinen osa. Kirja ilmestyi Yhdysvalloissa 1912 ja suomennettiin ensimmäisen kerran 1920-luvulla.
Näyttelijä Jukka Voutilaisen mukana alansa klassikoksi nousseen scifiseikkailun pariin pääsee yhteensä neljässätoista jaksossa.