Arvi Tikkalan levytyksiä George de Godzinskyn iskelmistä 1937-1939
Mukana Kuka tietää kohtalon tiet
Näyttelijä ja laulaja Arvi Tikkala (1906–1940) ehti levyttää vuosina 1937-1939 lukuisia nuoren pianistin, George de Godzinskyn säveltämiä ja hänen itsensä myös sovittamia iskelmiä. Sanat näihin vetäviin tangoihin, valsseihin, foxtrotteihin ja polkkiin kirjoitti nimimerkki Ela eli tunnettu näyttelijä ja teatteriohjaaja Eine Laine.
Arvi Tikkala aloitti harrastajanäyttelijänä Tapanilan Työväen Näyttämöllä ja siirtyi sitten Koiton näyttämölle. Teatterin ammattilainen hänestä tuli 1930-luvun alussa, kun hänet kiinnitettiin Porin teatteriin, minkä jälkeen Tikkala näytteli Viipurin Työväen Teatterissa, Helsingin Kansan Näyttämöllä ja viimeiseksi Tampereen Teatterissa. Komean lauluäänensä ansiosta Tikkala sai usein rooleja musiikkinäytelmissä ja opereteissa.
Vaikka Arvi Tikkala aloitti iskelmälaulajana vasta 1936, ehti hän olla Malmsténin veljesten ja Matti Jurvan jälkeen eniten levyttänyt iskelmälaulaja Suomessa 1930-luvulla. Tikkalan varsinaisia menestyskappaleita olivat Harry Bergströmin säveltämät Vaimoke ja Bulu bulu bulu sekä Matti Rajulan Riippakoivun alla. Tikkala oli monipuolinen tulkitsija, hän hallitsi balladit, tangot ja jazziskelmät siinä missä kansanomaiset jenkat, polkat ja kupletit.
Arvi Tikkala kaatui Kollaanjoella 3. maaliskuuta 1940 vain 33-vuotiaana, kymmenen päivää ennen talvisodan päättymistä.
Kuvissa:
Nuori pianisti ja säveltäjä George de Godzinsky 1930-luvun lopulla. Venäjänkielisessä omistuskirjoituksessa sanotaan, että valokuva on muisto Din Enuerille yhteisestä konsertista Viipurissa 9. marraskuuta 1937. Museovirasto.
Näyttelijä ja iskelmälaulaja Arvi Tikkala 1930-luvun lopulla. Wikipedia. Kuvaaja Rasmussen.
Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen