George de Godzinskyn elokuvasäveliä 1940-1942
Mukana Katupoikien laulu
Syksyllä 1936 nuoren pianistin George de Godzinskyn (1914-1994) kiireet Suomalaisen Oopperan harjoituspianistina, ravintolamuusikkona ja laulajien säestäjänä jatkuivat. Edellisen kevään kahdeksan kuukauden Kaukoidän kiertue kuulun venäläisen basson, Fjodor Shaljapinin pianistina oli takana. Mutta nyt Godzinsky ei halunnut olla enää pelkkä säestäjä. Hän halusi säveltää, sovittaa ja johtaa. Niinpä Godzinsky hakeutui yhteistyöhön suomalaisten elokuvatuottajien kanssa.
Ensimmäisen elokuvamusiikkinsa Godzinsky teki Erik Blombergille, minkä jälkeen hän sävelsi musiikkia Adams-filmille, Suomi-Filmille ja kahteen Toivo Särkän menestyselokuvaan, Kulkurinvalssiin ja Onnelliseen ministeriin. Kaiken kaikkiaan hän sävelsi elämänsä aikana musiikin 64 elokuvaan.
Sotavuosina 1940-1942 ensi-iltansa saaneissa elokuvissa soivat George de Godzinskyn ikimuistoisimmat sävelet; Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Äänisen aallot ja Katupoikien laulu.
Kuvissa:
Birgit Kronström ja Tauno Palo Toivo Särkän ohjaamassa ja Turo Karton käsikirjoittamassa musiikkikomediassa Onnellinen ministeri vuodelta 1941. Elonet.
Säveltäjä, kapellimestari ja pianisti George de Godzinsky cameoroolissa Ilmari Unhon ohjaamassa elokuvassa Poikani pääkonsuli vuodelta 1940. Elonet.
Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen