Annikki Arnin levytyksiä 1940-1944 – pianistina & kapellimestarina George de Godzinsky

Annikki Arni äänitti vuosina 1940-1944 sekä iskelmiä ja operettisävelmiä että duettoja sopraano Elli Pihlajan kanssa. George de Godzinsky on mukana äänityksissä vaihtelevissa rooleissa, kapellimestarina, sovittajana ja pianistina. KUKA OLI ANNIKKI ARNI? Syyskuun 23. päivänä 1898 syntynyt Annikki Arni vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Viipurissa, missä hänen isänsä Emil Forsström toimi Viipurin Hovioikeuden jäsenenä. Muistelmateoksessaan Kultaa ja hopeaa vuodelta 1971 Arni kertoo, kuinka loistavasti hän viihtyi Viipurin monikielisessä, kansainvälisessä ilmapiirissä. Karjalaisten kaupungissa suvaittiin erilaisia elämäntapoja ja seurusteltiin yli kielirajojen. Hovioikeudenneuvos Forsströmin perhe oli varakas. Vanhemmat matkustivat joka vuosi ulkomaille, milloin Berliiniin, Wieniin, milloin kylpemään Aix-les-Bains’iin tai Rivieralle. Pariisiin he menivät varta vasten Suureen Oopperaan kuuntelemaan Aino Acktéta. Vuonna 1914 perhe muutti isän työn mukana Helsinkiin, ja Annikki aloitti pianonsoiton Erkki Melartinin johtamassa Musiikkiopistossa. Hän ei tähdännyt pianistiksi eikä pianonsoiton opettajaksi, mutta musiikkia rakastavan isän lupaus sai hänet harjoittelemaan. Isä näet lupasi, että pianotutkinnon suoritettuaan tytär pääsisi pariksi vuodeksi opiskelemaan musiikkia ulkomaille. Annikki sai piano-opinnot päätökseen kevään 1918 sisällissodan jälkeen ja alkoi kärttää lupauksen lunastusta isältään. Annikki Arni on muistellut olleensa pianistina tuskin keskinkertainen, minkä lisäksi häntä vaivasi armoton ramppikuume. Mutta hän oli alkanut vaivihkaa ottaa laulutunteja serkultaan oopperalaulaja Greta von Haartmanilta, ja laulumaailma oli saanut hänet lumoihinsa. Suomalaisessa Oopperassa pienissä rooleissa hän oli ottanut jo tuntumaa näyttämöllä olemiseen. ISÄN RAHOILLA BERLIINIIN Syyskuussa 1920 Annikki matkusti Ariadne-laivalla Stettiniin ja sieltä edelleen junalla Berliiniin. Berliinissä hän aloitti laulutunnit Julie Trebitschin johdolla. Kaupunkiin oli kerääntynyt muitakin suomalaisia musiikinopiskelijoita: laulajattaret Marta von Fieandt ja Mary Spennert, Hannikaisen veljekset viulisti Arvo ja harpisti Väinö, pianistit Ole Höckert ja Åke Elg sekä säveltäjä Heino Kaski. Annikin toinen vuosi Berliinissä antoi hänen elämälleen uuden suunnan. Eräillä kutsuilla hän tutustui nuoreen wieniläiseen taidehistorioitsijaan Hans von G:n ja rakastui. Nuoret päättivät mennä naimisiin, ja avioliitto solmittiin kesällä 1922 sulhasen suvun kotipaikassa Transylvanian Sibiussa. Itävalta-Unkarin keisarinna Maria Theresia oli aikoinaan karkottanut Hansin aatelisuvun keisarikunnan peränurkkaan Transylvaniaan sen käännyttyä protestanteiksi. Syksyllä 1922 nuori pari asettui asumaan Wieniin. Kotirouva Annikki sai uuden sukunimen, passin ja Itävallan kansalaisuuden. Maaliskuun 5. päivänä 1924 pariskunnalle syntyi poika Erkki. ERONNUT YKSINHUOLTAJAÄITI Annikki erosi miehestään 1930-luvun alussa ja muutti poikansa kanssa Helsinkiin. Anoessaan takaisin Suomen kansalaisuutta hän päätti suomentaa sukunimensä. Suomalaisuuden Liiton julkaisemasta suomalaisten nimien vihkosesta Annikki löysi ystävänsä Erkki Melartinin avustuksella uuden nimen itselleen ja pojalleen; Arni. Maailmalta palannut eronnut yksinhuoltajaäiti kohtasi Suomessa pian karun todellisuuden. Hyvin pian Annikin paluun jälkeen hänen molemmat vanhempansa kuolivat, ja perheen talous romahti. Annikki jatkoi keskeytyneitä lauluopintojaan. Hän antoi ensikonsertin esittäen tavanomaisia aarioita ja liedejä, mutta huonolla menestyksellä: “Sen illan ylle on kuitenkin paras vetää armeliaisuuden verho. Ymmärsin, ettei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia elättää itseäni ja poikaani laulajattarena ellen keksisi jotain uutta, löytäisi oman erikoisalani.” Kun Annikki Arni alkuvuodesta 1934 lauloi radiossa muun muassa Robert Stolzin lauluja, Taneli Kuusisto kirjoitti Kuuntelija-lehteen myönteisen arvion, missä rohkaisi laulajaa keskittymään nimenomaan operettiin. “Arvostelu tuntui minusta ikäänkuin osviitalta ja päätinkin omistautua viihteelle: operetti- ja wieniläislaulujen lisäksi schlagereille - iskelmä-sanaa ei tuolloin vielä oltu keksitty", Arni on muistellut myöhemmin. Fazerin konserttitoimiston kanssa Arni sopi, että antaisi syksyllä konsertin viihteellisellä ohjelmalla. Hän päätti valmistautua konserttiin huolellisesti ja matkusti kesäksi Wieniin opiskelemaan kapellimestari Richard Veithin johdolla. VIIHDETTÄ JA VÄHÄTTELYÄ Wienistä palannut Arni konsertoi Konservatorion salissa syyskuun 25. päivänä 1934. Pianon ääressä häntä säesti lämmin, rohkaiseva ja huumorintajuinen Martti Similä. Ohjelmassa oli tunnettuja säveltäjänimiä operetin maailmasta, sellaisia kuin Ralph Benatzky, Paul Abraham ja Franz Lehár. Arni lauloi muun muassa valssin keväällä Wienin Valtionoopperassa kantaesitetystä Lehàrin operetista Giuditta. Vaikka arvostelut olivat suopeita, Arni joutui kohtaamaan asenteen, jossa viihdemusiikkiin suhtauduttiin vähättelevästi. Annikki Arni jatkoi laulajan uraansa valitsemallaan viihteellisellä tiellä. Hän esiintyi ravintoloissa, juhlissa ja radiossa. Maaliskuun 16. päivänä 1935 hän kävi äänittämässä Yleisradiolle schlagerin Ich bin von Kopf bis Fuss auf Liebe eingestellt. Kappale oli Josef von Sternbergin 1930 ohjaamasta elokuvasta Der blaue Engel, Sininen enkeli, jonka pääroolissa loisti Marlene Dietrich. Arni konsertoi ja teki kiertueita maaseudulle pianistinaan George de Godzinsky. “Talvisissa esiintymisissäni oli George de Godzinskyllä aivan oma erikoissijansa. Hänestä jos kenestä voi sanoa, että hän on todellinen gentleman. Hän on laajasti sivistynyt, hienotunteinen, aina avulias ja järkkymättömän rauhallinen. Säestäjänä hän on niitä armoitettuja, jotka pari sekuntia ennen solistia itseään vaistoavat tämän yllättävimmätkin reaktiot.” Arni esiintyi myös ulkomailla. Tukholmassa hän lauloi Sune Waldimirin viihdeorkesterin solistina ja Varsovassa, Tallinnassa, Kööpenhaminassa, Prahassa, Budapestissa ja Wienissä hänellä oli esiintymiset radiossa. Arni seurasi herkeämättä viihdemusiikin uusimpia tuulia ja palasi kesäisin toiseen kotikaupunkiinsa Wieniin. POLA NEGRIN VANAVEDESSÄ Huhtikuussa 1937 Annikki Arni oli jälleen matkalla Wieniin, kun hän pysähtyi Berliiniin levyttämään. Hän oli sopinut suomalaisen Odeon-yhtiön kanssa, että äänittäisi Berliinissä Lindströmin studiossa kaksi George de Godzinskyn iskelmää, Nuo silmät mi tähtinä loisti ja Mun syömmein kaipaa. Säestäjänä toimisi Deutschlandsenderin viihdeorkesteri kapellimestari Otto Dobrindtin johdolla. Studion käytävässä suomalainen laulajatar joutui odottamaan vuoroaan kaksi ja puoli tuntia. Ennen Arnia studiossa oli äänittämässä elokuvataivaan kirkkampiin tähtiin kuuluva Pola Negri - joka saattoi kapellimestari Dobrindtin hermoromahduksen partaalle. Vielä samana vuonna 1937 Annikki Arni äänitti Odeonille Dallapén säestämänä Pola Negrin hitin Tango Notturno. Vetävä tango oli peräisin Fritz Kirchhoffin vuonna 1937 ohjaamasta samannimisestä elokuvasta, johon musiikin oli säveltänyt Hans-Otto Borgman. Samalta vuodelta 1937 on toinen Arnin Dallapén kanssa äänittämä suosikkikappale Vanha kaappikello. LAULAJA MENETTÄÄ ÄÄNENSÄ SODASSA Annikki Arnin oli tarkoitus jatkaa uraansa operetti- ja iskelmälaulajana sodan jälkeen, mutta toisin kävi: “Osoittautui, että olin menettänyt ääneni viihdytyskiertueilla. Kurkkuni ei yksinkertaisesti ollut kestänyt epätavallisia rasituksia. Jatkosodan aikana ollessani tovereitteni kanssa vaihtotaiteilijana pohjoisessa, vuorokauden ajat talvisessa hämärässä olivat usein menneet tyystin sekaisin. Oli matkattu milloin minkinlaisissa olosuhteissa ja useinkin maattu hangella viholliskoneiden lähestyessä. Toisinaan pommit olivat putoilleet niin lähelle, että sydän oli pelosta takonut haljetakseen. Majoitus oli joskus järjestetty parakkeihin, joiden lattialla oli lunta, mutta katonrajassa kuuma kuin saunan lauteilla. Olin vähän väliä vilustunut, yskäinen ja käheä ja laulaminen oli käynyt yhä työläämmäksi. Levosta, hoidosta ja varovaisista harjoituksista huolimatta ääneni ei korjautunut, päinvastoin. Todettiin, että äänihuuliin oli tullut pysyvä vika. Urani laulajattarena oli kerta kaikkiaan lopussa.” Annikki Arni oli jo aikaisemmin työskennellyt myös free lancer -toimittajana ja käyttänyt nimimerkkiä Marja-Leena. Sodan jälkeen lauluäänensä menettänyt Arni päätti ryhtyä ammattimaiseksi lehtinaiseksi. Vuonna 1944 hän oli ensimmäisten joukossa perustamassa elokuvajournalistien yhdistystä. Annikki Arni kuoli Helsingissä 10. joulukuuta 1981. POIKA OOPPERAN ASIALLA Annikki Arnin Erkki-pojasta tuli äitinsä tavoin toimittaja ja suomentaja. Erkki Arni (1924-2002) työskenteli Lontoossa sekä Yleisradion että Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana ja myös Joonas Kokkosen ja Aulis Sallisen oopperoiden esitaistelijana. Hän kirjoitti esittelyjä konserttiohjelmiin ja levykansiin ja käänsi Sallisen Ratsumies-oopperan libreton englanniksi. Kuvassa operetti- ja iskelmälaulaja Annikki Arni 1940-luvun puolivälissä. Museovirasto. Fazerin konserttitoimiston kokoelma. Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen