FC Jazz ja MuSa valmiit yhteiseen edustusjoukkueeseen — “Uskon ja toivon, että kahden vuoden sisällä asioita tapahtuu”
Porissa pelattiin torstaina 4. elokuuta kotimaista kolmannen sarjatason jalkapalloa. Otteluna paikallisvääntö FC Jazzin ja Musan Salaman välillä.
Jazzin ja MuSan väliset väännöt eivät ole rajoittuneet kentälle tai katsomoihin.
Porilaisjoukkueiden yhteinen historia on pullollaan eripuraa, kaunaa ja molemminpuolista syyttelyä. Seurojen toimihenkilöiden välillä on vallinnut epäluottamus. Syytöksiä on puolin ja toisin jaettu muun muassa toisen joukkueen junioripelaajien värväämisestä oman seuran riveihin.
Erinäisiä yhteistyökuvioita on koetettu aloittaa useamman kerran siinä onnistumatta. Tuloksena on se, että FC Jazz ja MuSa pelaavat miesten kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
Viime syksynä seurojen välinen yhteistyö otti kuitenkin harppauksen eteenpäin, kun ne pääsivät sopuun siitä, että seuraavan kahden vuoden aikana seurojen poikajoukkueiden junioritoimintaa toteutetaan Pori Akatemian alaisuudessa.
Seuraava askel otettiin aiemmin tällä viikolla, kun Jazzin ja MuSan johtohenkilöt puhuivat avoimesti kilpatason yhteisjoukkueesta.
Kuinka todennäköistä tämän toteutuminen on? Tähän vastaavat FC Jazzin toiminnanjohtaja Tommi Pikkarainen ja Musan Salaman toiminnanjohtaja Kari Löytökorpi.
Jotain porilaisen jalkapallon nykytilasta kertoo myös se, että kun Musan Salaman junioripelaaja siirtyi torstaina FC Jazziin, niin Palloliitossa ei uskottu siirron menevän maaliin asti. Tämä siirto kuitenkin toteutui.
Paikallisottelun alla “porifutiksen” nykytilanteeseen näkemyksensä jakaa FC Jazzissa, Musan Salamassa ja Porin Palloilijoissa pelannut puolustaja Juha Luoma.
Toimittajana Jere Sanaksenaho.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
