Tuhansien järvien maan kummajaisia ovat ihmisen kyhäämät tekojärvet. Suurin osa rakennettiin Pohjanmaan joille ja Lapin soille, tulvasuojaksi, vesivarastoksi, sähköä tuottamaan. Ympäristöarvoille ei pantu painoa, suot hukutettiin puineen ja eläimineen, ihmisasukkaat häädettiin allasevakoiksi. Kovaa peliä ja rumaa jälkeä - ei ihme ettei uusia tekojärviä enää rakenneta.
Mutta ne olemassaolevat tekojärvet ovatkin kiinnostavia tapauksia! Yksi on kuulu kalakannastaan, toinen lokkipopulaatiostaan, kolmannella on kiva hiihdellä ja neljänteen rakennettiin hiekkaranta. Tekojärvien ansiot virkistysalueina tunnistetaan, eikä niistä luovuta vaikka järven alkuperäinen tehtävä olisi jo täytetty. Sitä paitsi tekojärvissä, kuten ihmisen töissä useinkin, on luonnetta, ei kahta samanlaista!
Ohjelman asiantuntijana toimii “Tekojärvi-Suomi” -teoksen kirjoittanut Anssi Orrenmaa. Olli ja Anssi juttelevat mm. tekojärvien alta poismuuttaneista allasevakoista, tekoaltaista virkistyskohteina ja tekojärvien rakentamisen historiasta. Tekojärvi-illan toimittaa 1970-luvulla tekoaltaan viereen synnytetty Olli Haapakangas.
Lähetyksessä soivat kappaleet:
JOHANNES SCHMOELLING - Matjora is still alive
KARI PEITSAMO - Ankkuli
MIKKO HARJUNPÄÄ - Perhonjoki tulvii
MIKKO PERKOILA - Atlantis
METRONOMY - Reservoir
REGINA - Päivä järvellä
CLEO - Kraftverket i Grundfors
HANNU MERKKU - Tekojärvitango
REINO SÄIKKÄ - Kollaja kestää
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: