Näistä levyistä en luovu -ohjelmassa vieraillaan Helsingin Punavuoressa Minna Pensolan ja Antti Tikkasen kodissa, jossa asustaa myös kaksi musiikkia harrastavaa tyttöä sekä kaksi kissaa.
Paljasjalkaisen rööperiläisen Minnan ja Oulaisista kotoisin olevan Antin tiet kohtasivat jo opiskeluaikana Sibelius-Akatemiassa. He olivat ehtineet soittaa yhdessä usean vuoden ajan, kunnes rakkaus syttyi sateisena kesänä Kuhmossa 2004. Sittemmin yhteistyö kollegoina on entisestäänkin tiivistynyt.
Konsertoinnin lisäksi viulistipariskunta on valittu taiteelliseksi johtajaksi Kuhmon kamarimusiikkiin sekä taiteelliseksi partneriksi Joensuun kaupunginorkesterille. He soittavat yhdessä jousikvartetti Meta4:ssa, joka on valittu Jyväskylä Sinfonian päävierailijaksi ja järjestävät Punavuoressa myös PuKama-kamarimusiikkitapahtumaa.
Pensola ja Tikkanen muistelevat ohjelmassa nuoruuden musiikkivaikutteitaan, kuten opiskeluaikojaan Berliinissä ja Zürichissä. Tässä ohjelmassa kuullaan myös joulumusiikkia, koska joulu on koko perheelle tärkeää aikaa. Silloin on aikaa rauhoittua ja tunnelmoida.
Inari Tillin toimittamassa ohjelmassa kuultavat sävellykset:
Pasi Hiihtola: Barockt (Sås ock Kopp).
Sting: Seven days (Sting).
Egberto Gismonti: 7 aneis (Egberto Gismonti, piano).
Franz Schubert: Ständchen (Thomas Quasthoff, bassobaritoni, ja Justus Zeyen, piano).
J. S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 3 (Musica Antiqua Köln).
Franz Schubert: Jousikvartetto nro 15 (Hagen-kvartetti).
Franz Gruber: Jouluyö, juhlayö (Paul Mauriatin orkesteri).
Jussi Chydenius: Joululaulu (Oulaisten Nuorisokuoro ja Haapaveden Kamariorkesteri/Tapani Tirilä).
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
