Helsingin Roihuvuoressa on koti, jossa asuu pitkän linjan musiikkitoimittaja Jake Nyman. Hänen ensimmäisestä radio-ohjelmastaan tulee marraskuussa 2022 kuluneeksi tasan 50 vuotta. Nymanin tunnetuimpia ohjelmia ovat olleet muun muassa Onnenpäivä, Kovan päivän ilta, Nuorten sävellahja ja Muistojen bulevardi. Lisäksi hän on kirjoittanut monia tietokirjoja sekä pitänyt luentoja.
Jake Nymanin kodista löytyy vielä monia levyjä, vaikka suuresta osasta hänen on elämänmuutosten vuoksi pitänyt luopuakin. Esimerkiksi vinyylejä on ehtinyt olla aikoinaan hyllyssä jopa 10 000. Nyman kertookin, että hän olisi voinut tehdä vaikka 80 soittolistaa. Nymanin mukaan hänen tullessaan Yleisradioon kuilu niin sanotun kevyen musiikin ja taidemusiikin välillä oli suuri. Tätä hän ihmetteli jo tuolloin, eikä hän ole koskaan pitänyt musiikin jaottelusta karsinoihin. Tässä ohjelmassa kuultava lista rakentuikin erityisesti musiikin raja-aitoja rikkovaksi ja täynnä tarinoita olevaksi.
Näistä levyistä en luovu -ohjelman toimittaa Inari Tilli.
Ohjelmassa kuultavat sävellykset:
Gerd Natschinski: Ruusu on punainen (Tauno Palo).
Marguerite Monnot: Hymne a l’amour (Edit Piaf).
Bruce Springsteen: The river.
Edu Kettunen: Retki meren rantaan.
Joni Mitchell: Amelia.
Tom Waits: Martha.
Ennio Morricone: Once upon a time in the west (Edda Dell’Orso, laulu, Canti Moderni -kuoro ja orkesteri/Ennio Morricone).
Jimmy Webb: Wichita lineman (Glen Campbell, laulu, ja orkesteri/Al de Lory).
Valokuva: Seppo Sarkkinen / Yle
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
