Jani Volasen lapsuudessa suhtautuminen erilaisuuteen oli raadollista - niin läskit kuin rillipäätkin saivat kokea pilkkaa
Olga Ketosen vieraana käsikirjoittaja-ohjaaja Jani Volanen. Hänet muistamme muun muassa Studio Julmahuvista, kulttiklassikko Ihmebantusta ja jättisuositusta M/S Romantic -minisarjasta. Volasen viimeisin työ 1980-luvun Munkkivuoreen sijoittuva tv-sarja pyörii parhaillaan Elisa Viihde Viaplaylla.
Haastattelussa Olga ja Jani juttelevat pihalla notkumisesta ja digitaalinäyttöisen Casio-kellon ihanuudesta sekä siitä, miten lapset pidettiin ennen kurissa ja nuhteessa.
Munkkivuori -sarja kuvaa hyvin, miten erilaisuuteen suhtauduttiin 80-luvulla. Silloin niin läskit kuin rillipäätkin saivat kokea pilkkaa, naurettiin avoimesti toisten erilaisuudelle ja ivattiin. Volanen arvioi, että lasten ivapuhe oli tuolloin yleisempää kuin nykypäivänä.
- En ole ollut lapsi 2000 -luvun alussa, joten en ihan tarkkaan ole selvillä, millaisia he nykyään ovat keskenään. Mutta vanhempien läsnäolo muuttaa käytöstä siistimmäksi, itsekin käyttäydyin omien vanhempieni läsnäollessa eri tavalla kuin kaveriporukassa. Lapsuudessani tällainen erilaisuutta pilkkaava huono käytös oli myötäsyntyistä, ja oli ilmiselvää, että näin toimitaan. Erilaisuudelle nauraminen taitaa olla ikuista. Sivistyksellä, käytöstavoilla ja kohtelisuudella sekä empatiakyvyllä siitä voi päästä eroon.
Haastattelun lomassa soivat Jani Volasen toivekappaleina:
ALISON GOLDFRAPP - Utopia (new ears mix).
YÖ-YHTYE JUSSI HAKULINEN - Yhden illan varietee
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: