Perjantaistudiossa Erdoğanin pilkkaamishinnasto, Tony Halmeen tragedia, käyttäjävihamielinen tekniikka ja UMK
Kulttuuriykkönen pohtii taas Perjantaistudiossa kulttuurimaailman ajankohtaisaiheita.
Sarjakuvataiteilija Ville Rannan pilapiirros "Erdoğanin pilkkaamishinnasto" noteerattiin vahvasti ensin Ruotsissa ja viimeksi myös Turkissa, jossa sen julkaisu tuomittiin Nato-jäsenyyttä torppaavana tekona. Onko pilapiirroksilla ja protesteilla ajassamme erityisen vahva poliittinen vaikutus, ja kertooko asian ympärille noussut kohu ja hyssyttely uudenlaisesta suomettumisen ajasta?
Tarkastelussa myös julkisuuden kääntöpuoli sekä päihderiippuvuus, ja narratiivit joilla niistä on tapana kertoa. Esimerkkeinä tuore Yle Areenassa julkaistu Viikinki-dokumenttielokuva kansanedustaja-showpainija Tony Halmeesta sekä vanhempi dokumentti julkkiskokki Anthony Bourdainista, jonka elämä päättyi myös itsemurhaan.
Miten kulttuurin rahoituksen käy tulevan hallituksen toimesta. Kulttuurin määrärahoja ole nostettu ainakaan vielä vaaliteemoiksi, mutta millainen onkaan sen osuus ja priorisointi tulevan hallituksen ja eduskunnan politiikassa? Kuinka käykään suomalaisen kulttuurin, kun monet taiteenalat eivät ilman valtion tukea toimi. Mistä leikataan, jos leikataan?
Lisäksi tutustumme tekniikkaan, jota ei ole tehty käyttäjien ehdoilla sekä millaisiin tilanteisiin niiden käyttö voi johtaa. Miksi tavallisistakin laitteista on tehty niin vaikeita käyttää? Hotellien suihkujen toiminta on kuin aarteenetsintä: mistä saa veden tulemaan ja lämpötilan säädetyksi, kun kaikki säätimet on piilotettu?
Lopuksi paneudumme Suomen Euroviisu-ehdokkaisiin eli UMK:n kisailijoihin sekä heidän potentiaaliinsa näyttää suomalaista pop-osaamista muulle maailmalle. Onko oikea ratkaisu jättää vanhat tunnetut artistit pois kattauksesta, ja panostaa ns. pelkkään nuorisomusiikkiin kaikkien ehdokkaiden osalta? Ja muuten:raadin suosikki taitaa olla Käärijän Cha cha cha!
Vieraina kirjailija-tutkija Virpi Hämeen-Anttila, päätoimittaja Jouni Kemppainen sekä elokuvakriitikko-tietokirjailija Leena Virtanen. Juhani Kenttämaa toimittaa.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: