Aulikki Rautawaara kertoo laulajan urastaan ja seurapiirielämästä
1 h 18 minJulkaistu: ma 12.12.2022Kuunneltavissa toistaiseksi
Toimittaja Markus Similä - kapellimestari Martti Similän poika - kokosi tämän haastattelumateriaalin pohjalta radio-ohjelman, jonka otsikkona oli “Kulttuurikuvia - Aulikki Rautawaara kertoo Sibeliuksesta ja Mannerheimista”. Ohjelma lähetettiin 3. huhtikuuta 1966.
Oheinen haastattelumateriaali, joka on äänitetty laulajatar Aulikki Rautawaaran kotona 18. lokakuuta 1965, on radio-ohjelmaa huomattavasti laajempi. Materiaalinauhalla laulajatar kertoo mm. lapsuudenkodistaan, laulajaksi ryhtymisestä, ensikonsertista ja lyhyestä kiinnityksestä Suomalaiseen Oopperaan 1930-luvun alussa.
Vuonna 1933 seurasi lähtö Saksaan, työskentelyä filmitähtien haamulaulajana, levytyssopimus Telefunkenin kanssa sekä menestyksekäs koelaulu Glyndebournen oopperafestivaalille.
Vuonna 1937 esiintyessään Salzburgin musiikkijuhlilla Rautawaara asui ystävänsä Eleonora von Mendelssohnin linnassa, missä seurusteli sellaisten kuuluisuuksien kanssa kuin Marlene Dietrich, Douglas Fairbanks, Windsorin herttuapari ja kapellimestari Arturo Toscanini.
Rautawaara muistelee myös kollegaansa tenori Peter Andersia, jonka kanssa hän levytti lukuisat ooppera- ja operettiduetot. Hän kertoo myös Andersin traagisesta kuolemasta auto-onnettomuudessa syyskuussa 1954.
Aulikki Rautawaaralla on lämpiä muistoja Oskar Merikannosta, perheystävästä ja kesänaapurista Ruovedeltä.
Vuonna 1945 laulajatar sai kutsun Ainolaan, missä hän Sibeliuksen vävyn, Jussi Jalaksen säestämänä esitti mestarille tämän lauluja ennen siirtymistä illallispöytään.
Haastatteluhetkellä Aulikki Rautawaaran flyygelin päällä on Sibeliuksen nimikirjoituksella varustetun kuvan vieressä marsalkka Mannerheimin kuva. Musiikkia tunteva sotilas oli yksi Die Rautawaaran vannoutuneimpia ihailijoita.
Kuvassa laulajatar Aulikki Rautawaara ja marsalkka Mannerheim illallisella ravintola Adlonissa konsertin jälkeen. Muun muassa tästä illasta juuri ennen talvisodan syttymistä Rautawaara kertoo Markus Similän haastattelussa. Aulikki Rautawaaran yksityiskokoelma.
Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen