Sopraano Aune Antti kertoo muistoja laulajan uraltaan – haastattelijana Meri Louhos
49 minJulkaistu: ke 21.12.2022Kuunneltavissa toistaiseksi
Haastattelun alussa Aune Antti kertoo rakastavansa orkesterimusiikkia. Hän kävi säännöllisesti konserteissa Yliopiston juhlasalissa yhdessä puolisonsa Gunnar Holmqvistin kanssa, joka oli hänen paras tukijansa ja kommentaattorinsa. Oma suosikkiteos oli aina kiinni kapellimestarista. Suosikkikapellimestari oli Herbert von Karajan.
Aune Antin kansainvälinen ura sai komean alun Wienissä. Hänen ensikonserttinsa onnistui erinomaisesti ja Antti aloitti konsertoinnin Keski-Euroopassa Hän lauloi muun muassa Budapestissä, Krakovassa ja Pariisissa.
Käynti pelätyn itävaltalaisen säveltäjän ja kriitikon Joseph Marxin luona Wienissä oli lopulta palkitseva. Myös koelaulu amerikkalaiselle impressaarille onnistui ja Aune Antti sai kiinnityksen pitkälle kiertueelle Amerikkaan.
Yhteistyö säveltäjä Yrjö Kilpisen ja tämän pianistipuolison Margaret Kilpisen kanssa kesti vuosia. Harjoituksissa Yrjö Kilpinen keskeytti parin tahdin välein, mutta oli antoisaa saada ohjeita suoraan säveltäjältä. Kilpinen tarkasti myös Aune Antin konserttiohjelmat ja antoi ohjeita ohjelman kokoamiseen.
Aune Antti tapasi usein ruotsalaistenoria Jussi Björlingiä, jota piti tenoreista parhaimpana. Björlingin äänessä oli kirkas, pohjoismainen sointi. Antti kertoo muun muassa Punaisen ristin hyväntekeväisyyskonsertista Kansallisteatterissa ja muistoja sen jälkeen pidetyiltä illallisilta Seurahuoneella.
Muistoihin kuuluu myös vuoden 1944 konsertti Portugalissa Lissabonissa Georg Schnéevoigtin johdolla. Muistoja Schnéevoigtin persoonasta.
Haastattelu on tehty 9. syyskuuta 1975 ja lähetetty radiossa 21. syyskuuta samana vuonna.
Kuvassa Aune Antti vuonna 1974. Sibelius-museon arkisto. Kuvaaja Stig Bergström.
Toimittaja: Laila Tarpila