Sopraano Lea Piltti täyttää 75 vuotta ja muistelee uraansa
13 minJulkaistu: to 5.1.2023Kuunneltavissa toistaiseksi
Martti Haapakoski haastattelee professori, koloratuurisopraano Lea Pilttiä.
Haastattelussa käydään läpi Piltin ura Saksan ja Itävallan oopperalavoilla ennen sotia ja 1940-luvun alussa. Suomessa Lea Piltti muistetaan konserttiesiintyjänä. Hän palasi kotimaahan 1943 ja tuli tunnetuksi rintama- ja konserttikiertueillaan.
Eräällä paikkakunnalla Lea Piltti ja Kosti Vehanen kutsuivat koko yleisön – kuusi henkeä – illallisille konsertin jälkeen. Ja kerran konsertissa Virroilla koira tuli lavalle nukkumaan kesken konsertin.
Lea Piltti on tyytyväinen uraansa, mutta kertoo, että olisi ollut hauska esiintyä myös kotimaan oopperassa. Laulu on ollut hänelle aina helppoa, ja hän on pitänyt kielten opiskelusta.
Säestäjistä Lea Piltti mainitsee Kosti Vehasen, Tauno Äikään sekä saksalaisen professori Raucheisenin. Lea Piltti seuraa konserttielämää päivittäin. Hampurissa käydessä ooppera Trubaduuri oli elämys.
Myös kotimaassa on hyvää tulossa, muun muassa Joonas Kokkosen Viimeiset
kiusaukset. Rakkain oopperaosa on Violetta Verdin Traviatasta.
Haastattelu on lähetetty 31. joulukuuta 1978 radio-ohjelmassa Äänirauta.
Kuvassa Lea Piltti 70-vuotiaana 2. tammikuuta 1974. Sibelius-museon arkisto. Valokuvaamo Leo Kosonen.
Toimittaja: Laila Tarpila