Susanna Haavisto on rakastettu taiteilija, joka on työskennellyt taiteen vapaalla kentällä niin näyttelijänä, laulajana, ohjaajana kuin kirjoittajanakin. Rakkaita töitä ovat olleet mm. Peter Pan ja Max ja Moritz-musikaalit sekä Pakko saada laulaa -Piaf -konsertti. Uran varrella on syntynyt sata lauluntekstiä, seitsemän albumia sekä muutama musikaali. Susanna juhlistaa 40-vuotista taiteilijauraansa parhaillaan konserttikiertueen muodossa. Aikaa menee nykyisin myös kahden lapsen isoäitinä oloon.
Musiikin kuuntelijana Susanna luottaa tärkeiksi tulleisiin vanhoihin mielikappaleisiin ja uutta musiikkia päätyy paljon harvemmin kaiuttimiin. Lapsesta asti paljon laulaneelle ja tekstejä kirjoittaneelle Susannalle sanat ovat laulussa tärkeintä. Laulamalla ihminen voi pitää itseään hyvänä. Ja joskus vaikeana hetkenä jokin tietty laulu voi auttaa selviämään.
Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä vuodesta -86 asti Eija Ahvon kanssa toiminut Susanna ajattelee, että maailmaa ei ehkä voi muuttaa lauluilla, mutta ihmistä voi.
Susannan tapasi Charlotta Hagfors.
Ohjelman kappaleet:
Carole King: You`ve got a friend (1971)
Aretha Franklin: Respect (1967/2017)
Stevie Wonder: All in Love is Fair (1973)
Paul Simon: Still crazy after all these years (1975)
Toni Edelmann: Halusin yksin olla (1977), esitt. Eija Ahvo
Police: Every Breath you take (1983)
Gloria Estefan: Mi tierra (1993)
Jukka Linkola: Voimakkaille (1995), esitt. Susanna Haavisto ja Eija Ahvo
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
