Leevi Madetojan sinfonia nro 3 – RSO joht. Jukka-Pekka Saraste
Radion sinfoniaorkesteri äänitti Leevi Madetojan (1887-1947) vuonna 1926 valmistuneen sinfonian nro 3 A-duuri op. 55 kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johdolla vuonna 1993.
Madetojan kolmas sinfonia sai kantaesityksensä säveltäjän viidennessä sävellyskonsertissa 8. huhtikuuta 1926. Orkesterina toimi Helsingin kaupunginorkesteri. Konsertissa kuultiin kantaesityksenä myös 1917 valmistunut Aslak Smaukka solistina baritoni Toivo Louko ja kuorona Laulu-Miehet sekä Huvinäytelmäalkusoitto.
Erkki Salmenhaara kirjoittaa 1987 julkaisemassaan Leevi Madetojan elämäkerrassa, ettei kolmannen sinfonian todellista merkitystä ymmärtänyt tuolloin kukaan. Pohjalaisia-oopperan ensi-ilta Suomalaisessa Oopperassa lokakuussa 1924 oli ollut historiallinen tapahtuma suomalaisessa musiikkielämässä. Pohjalaisten “kansallisen ylistyslaulun” jälkeen Madetojan kolmanteen sinfoniaan oltiin pettyneitä, koska siitä puuttui mahtipontisuus ja uskonnollisuus.
Salmenhaara pitää kolmatta sinfoniaa kuitenkin Madetojan sinfonioista parhaana ja yhtenä niistä harvoista teoksista, jotka suomalaisessa orkesterikirjallisuudessa voidaan asettaa Sibeliuksen rinnalle. “Kun Madetojan ensimmäiset sinfoniat vertautuvat tyyliltään Sibeliuksen varhaissinfonioihin ja häviävät niille temaattisessa omaperäisyydessä, on Madetojan kolmannen sinfonian lähin vertauskohta ihme kyllä samaten juuri Sibeliuksen kolmas. Madetoja osoitti kolmannella sinfoniallaan, että Sibeliuksen maassa oli toinenkin täysiverinen sinfonikko. Ihmeteltävä on se kärsimyksen yläpuolelle noussut, elämälle lempeästi hymyilevä ja sitä ymmärtävä kypsyys, jonka alle 40-vuotias Madetoja on teoksessaan saavuttanut.”
Kuvissa:
Säveltäjä Leevi Madetoja 1920-luvulla. Sibelius-museo. Fazerin konserttitoimiston kokoelma.
Kapellimestari Jukka-Pekka Saraste johtaa Radion sinfoniaorkesteria vuonna 1993. Yleisradio. Kuvaaja Seppo Sarkkinen.
Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen