Hyppää sisältöön

Miljoona roskapussia – Radio Suomi kantaa pussinsa kekoon!

1 h 50 minJulkaistu: ma 22.5. klo 21.15Poistuu: 16 pv jäljellä
Millaista vahinkoa roskaaminen aiheuttaa luonnolle? Mitä minä voin tehdä tilanteen parantamiseksi? Pystymmekö asennemuutokseen ja miten se tehdään? Reportterimme Arvo Vuorela pistää pystyyn roskatalkoot Jyväskylän satamassa. Hän kutsui hommaan mukaan roskatalkoita vuosia järjestäneen seniori Pauli Puttosen sekä Seminaarinmäen Mieslaulajien ykköstenorin Turkka Saarikosken. Semmarit toteuttivat vuonna 2022 Ilakoivat silakat -kiertueen, jonka puitteissa tehtiin tiivistä yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Talkooporukkamme kiertelee Jyväskylän satamassa, josta on tullut kaupungin uusi olohuone mittavien uudistusten jälkeen. Siellä väkeä hengailee ja chillailee laitureilla, jättiportailla, nurmikoilla ja kontti- ja laivaravintoloissa todella runsaasti – ja jättää jälkeensä roskia. Mitä tekee puistokummi ja miten voin ryhtyä kummiksi? Helsingin kaupungin vapaaehtoisten puistokummien työstä kertoo koordinaattori Armi Koskela. Pasilan studiossa asiantuntijoina ovat Roska päivässä -liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen ja Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Outi Setälä. Lähetyksen juontajina Olli Haapakangas ja Matti Ylönen.
volume_up