Anna Keräsen haastattelussa ääninäyttelijä, muusikko Jari Karjalainen, jonka selkeä ja matala ääni on tuttu monista eri yhteyksistä.
Karjalainen muistetaan alkuperäisenä Big Brother -ohjelman äänenä ja myös pop-yhtye Hausmyllyn laulajana ja lauluntekijänä.
Anna Keränen ja Jari Karjalainen juttelevat mm. Jarin lapsuudesta, muusikon urasta ja polusta ääninäyttelemisen pariin.
Vuonna -85 aloittaneet paikallisradiot ovat suuresti vaikuttaneet Jarin uravalintaan.
- Menin 16-vuotiaana koulupäivän jälkeen silloisen Jyväskylän kaupunginorkesterin johtaja Kyösti Haatasen studiolle, jossa hän teki tulevalle radioasemalle jinglejä ja mainoksia. Kerroin Kyöstille, että haluaisin hänelle töihin. Hän antoi minulle mahdollisuuden palkatta harjoitella kesän ajan.
Jari Karjalainen toimi laulajana Hausmylly-yhtyeessä, jota hän leikkisästi tituleeraa "Suomen huonoimmaksi EU-direktiivit täyttäväksi teknohumppa orkesteriksi". Hausmyllyssä musisoinnin hän lopetti vuonna 2004. Sen jälkeen laulaminen ei ole enää ollut päivittäistä.
- Tein töitä Hausmylly keikkailun ohessa paljon myös taustalaulajana, lauloin useille sadoille äänitteille. Taustalauluissa tuli käytettyä paljon myös Bee Gees tyyppistä falsetti-rekisteriä, mutta se ääni ei irtoa enää ollenkaan, se on kadonnut tyystin. Muutama laulunopettaja on ohjeistanut minua, ja äänen treenaamisella voisin vielä falsetti-rekisterin houkutella esiin.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: